10/31/2016

Sunsets & Palm Trees



Täällä me ollaan, varpaat hiekassa Koh Lantan saarella Thaimaassa. Ajantaju ja arkiset huolet kadotettuina. Mikä päivä tänään edes on?

Loppusyksy on oikeastaan aika oivallinen aika matkustaa tänne päin. Aurinko ei porota vielä ihan ahdistavan kuumana, sadekausi tekee loppuaan, turisteja on vielä vähän ja hinnat ovat high seasonia alhaisemmat. Ollaan seikkailtu pitkin saarta ja muutettu aina rannalta toiselle, kun edellinen alkaa kyllästyttämään. Kohteena Koh Lanta on lapsiperheelle muutenkin sopiva ja saaren meininki rento. Ei häiritsevää yöelämää, seksiturismia tai tuputtavia kaupustelijoita. Vielä pari päivää täällä ja matka jatkuu kohti Bangkokia. Tää lähtee nyt hätistelemään apinoita tosta terassilta!

-T

10/24/2016

THERE'S NO PLACE LIKE HOME














Lomalla on ihanaa, mutta kyllä koti on lopulta aina se paras paikka. Siellä se kukkien kastelijoiden armoilla odottelee kiltisti reissulaisia, jotka ei ihan vielä ole valmiita sinne palaamaan (terkut vaan täältä lämpöisestä Thaimaasta!).

Vaikka nykyinen kolmio on meidän jengille ihan toimiva paketti, on mulle viime aikoina hiipinyt snadi muuttokuume. Tilaa voisi olla vähän lisää ja pieni pihakin olis kiva. Mutta mitä jos toinen halajaisi rivariin ja toinen tykkää asua kerrostalossa? Ja se toinen tykkäisi remppailla, ja toinen muuttaa melkein valmiiseen kotiin. Puolensa molemmissa. Ei tässä mitään hoppua uuden asunnon kanssa ole, mutta kahtellaan kahtellaan, jos vaikka sopiva "kompromissi-koti" sattuisi jossain vaiheessa tulemaan vastaan.


-T

10/15/2016

Let's Wander Where the Wifi is Weak





Kyllä sen tuntee ihan luissa ja ytimissä asti, että aurinko on jo tuolla kaukana jossain. Kylmä, tuulee ja päivät sen kun lyhenee (okei ehjät housut saattais kuulemma jeesata tuohon paleluun..). Kesä vierähti häätouhuissa, eikä kunnon lomailuun ollut aikaa. Olinko ehkä kerran rannalla? Syksy on tullut paiskittua duunia hullun lailla, ja nyt alkaa tuntua siltä että tähän väliin tarttis pienen breikin ja D-vitamiini varastot täydennystä.

Me lähdetään reissun. Lataamaan akkuja. Katsomaan aurinkoa sinne missä se vielä lämmittää. Palailen jossain vaiheessa ja kerron oranssina kajastavista auringonlaskuista ja siitä miltä tuntuu upottaa varpaat silkin pehmeään rantahiekkaan (mikäli se wifi jostain löytyy). Mutta nyt, ei muuta kun kimpsut, kampsut ja muksu rinkkaan ja kohti seikkailua!


-T

10/11/2016

COOL KIDS NEVER SLEEP







Hamstrailin muutamia kivoja trikookankaita paria syyspipoa varten, mutta innostuinkin pitkästä aikaa ihan kunnolla ompelemaan. Meillä asusteleva erittäin liikkuvainen (huomaa tärähtäneet kuvat) pikkujätkä viihtyy parhaiten joustavissa pehmeissä kuteissa, ja farkkujen päälle pukemisesta aiheutuu nykyään pelkkää narinaa, joten trikoopöksyt on se juttu. Housujen kaavat otan useimmiten vanhoista hyviksi havaituista housuista, joita saatan hieman muokkailla ja pidentää kundin kasvaessa. Kaapissa odottelee vielä parit coolit kuosit ompelua, jahka saisin raivattua ompelulle aikaa.

Noi Disney-Vanssit on muuten niin överisöpöt, että pakko ehkä tilata itelle samanlaiset!

-T



10/06/2016

Ehdolla




Inspiroiko mun blogi sua? Jos joo, niin piipahda heittämässä tänne ääni Indiedays Inspiration Blog Awardsin äänestyksessä. Olen ehdolla sarjassa Lifie, jonka sisältö painottuu lähinnä kotiin, sisustukseen, hyvinvointiin, perheeseen, harrastuksiin, matkoihin, jne. 

Äänestää voit TÄSTÄ!

Äänestysaika päättyy 30.10.2016. Samalla voit osallistua arvontaan, jossa kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 5 kpl kahden hengen lippupaketteja 5.11. järjestettävään Inspiration Blog Awards -gaalaan.

Kiitos ja kumarrus <3

-T

10/02/2016

DIY Ombre Shoes


 Minä + valkoiset kangaskengät = EI hyvä yhditelmä. Todettu jo lukemattomia kertoja, muttei virheistä opittu ollenkaan. Siinä ei montaa päivää kerkiä popoilla käppäilemään, kun valkoinen on pelkkä muisto vain, ja viimeistään duunissa kengille tipahtaa pari hiusväriläikkää.


Jos kivat kengät ovat muuten ookoo kondiksessa, ja pelkällä pesulla ei enää selvitä, voi ne koittaa  pelastaa esim. värjäämällä. Näihin päätin lähteä kikkailemaan kankaanpainoväreillä.



Kengät kannattaa ensin jynssätä hyvin puhtaiksi. Kuivumisen jälkeen suojasin pohjan maalarinteipillä. Sudin ensin kengät yläosiin valkoista väriä, jolla sai freesattua pohjaa tasaisemmaksi ja peitettyä pahimmat tahrat. Lähdin tuputtelemaan mustaa väriä kengän kärkiin ja takaosaan. Tähän käy hyvin esimerkiksi pesusienestä leikattu palanen tai miksei ihan pensselikin.



Otin puhtaan vedellä kostutetun sienen, jolla lähdin laveeraen häivyttelemään mustan värin rajaa pehmeämmäksi. Tässä kannattaa olla varovainen, ettei musta väri leviä liikaa.

Kenkien kuivuttua painoväri kiinnitetään joko silittäen tai uunissa. Silitys tuntui hankalalta, joten paistelin kenkiä 150 asteisessa uunissa 7 minuuttia.









Lokakuu ja meikäläinen köpöttelee vielä kesäkengissä. Pakkasten saavuttua voikin vaihtaa suoraan uggeihin!

-T