3/13/2016

Shaggy Coat






Tammikuun alennusmyynneistä tarttui mukaan jättimäinen takki, jota en vain voinut enää jättää rekkiin roikkumaan. Olin tiiraillut mustaa pörrökasaa jo aikaisemmin sillä silmällä, ja tottakai päätin oitis kotiuttaa rotsin kun bongasin puoleen hintaan-alelappusen. Sitten huomasin pienempien kokojen loppuneen. Entä jos mä nyt vaan ostan kolme kokoa isomman takin - tänhän kuuluu olla pikkusen oversize? Hihat roikkui melkein polvissa ja leveyttäkin oli sen verran että sisälle olis mahtunut kaksi mun kokosta mimmiä. No niinhän siinä lopulta kävi että lähdin silti takin kanssa kotiin.



Ratkoin takin vuorikankaan auki sisäpuolelta ja käänsin saumat näkyviin. Molemmilta puolilta lähti leveyttä sellaiset 15cm, ja hihoista pituutta saman verran. Leikkasin, ompelin ja pistin vuoren takaisin umpeen. Ei ollut kovin iso tai vaikea duuni, ja kyllä kannatti, koska tästä on tullut ihan lemppari. Rentoon karvaturriin on ihana piiloutua kevätaamuina ja se käy melkein asuun kuin asuun. Nyt malttaa vielä venailla nahkarotsi-kelejä!


-T



2 kommenttia :