2/19/2016

OKAY LET'S DO THIS


Huh heijaa. Meidän huushollissa jyllää joku pirun flunssapöpö, joka viime viikolla pisti pojat sängyn pohjalle, ja tällä viikolla on koittanut sitkeästi ottaa uhrikseen meikäläisen. Oon sanonut että kun on äiti ja yrittäjä, niin ei vaan yksinkertaisesti kerkeä olemaan kipeenä. Niinpä oon tässä hoitanu duunit ja kotihommat kunnialla buranan, vitamiinien ja milloin minkäkin doupin alaisena, ja lösähtänyt iltaisin sänkyyn enemmän tai vähemmän raatona. Arvata saattaa ettei energia ole riitänyt mihinkään ylimääräiseen puuhasteluun, vaikka mulla olis ollut miljoona keskenerästä juttua tekemättä.


Mutta kipeäksi en nyt oikein jouda. Hitto kun on jännää -mulla alkoi koulu! Mua kun on noi kuvaushommat aina kiinnostelleet kovin, ja joskus muinoin oon valokuvausta vähän jo opiskellutkin, niin nyt sitten toteutan yhden haaveeni ja lähden opettelemaan pikkusen lisää. Tää on juttu jonka oon halunnut kauan toteuttaa, ja johon ei oo koskaan oikein ollut sopivaa rakosta. En tiedä onko nytkään, mutta päätin vain että nyt mä sen teen.

Koulua käyn oman duunin ohella (jota pikkusen nyt vähennän) ja siihen liittyviin tehtäviin täytyy myös tietenkin varata oma aikansa. Koko päivän Paola Suhosen luentoa inspiraatiosta (se nainen on kyllä itse yks kävelevä inspiraatio ja taiteellisin henkilö jonka olen koskaan tavannut!) haltioituneena kuunnelleena, tässä puhkuu intoa niin että flunssatkin unohtuu. Täytyyhän elämässä uskaltaa tehdä asioita joista haaveilee ja unelmoi. Ja mikä voisi olla parempi 30-vee lahja multa mulle, kuin kehittää itseään ja omaa osaamistaan?


-T


3 kommenttia :

  1. Vitsi, oon itsekin miettinyt jo ties kuinka kauan tuota HDS:n valokuvauskoulutusta, kirjoita ihmeessä siitä enemmänkin kokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiva, varmasti tuun jotain koulujuttuja tännekkin laittamaan! :)

      Poista
  2. Vau, ihanaa opiskelua - mahtavaa kun toteutat unelman :)

    VastaaPoista