2/27/2016

DIY Floor Pillow


Meidän olohuoneen lattialla lojuva suuri lattiatyyny on kova juttu etenkin mini-ihmisten keskuudessa. Saan usein kyselyitä mistä moinen on hankittu, kun tyyny näyttää olevan samaa kangasta sohvan kanssa. Olemus on sopivan jämäkkä, ja sen päällä on kiva köllötellä ja pomppia. 


Mulla on ollut jonkinlainen inhotus säkkituoleja kohtaan. Kuitenkin meille erinäisistä itsestäni riippumattomista syistä sellainen joskus raahattiin, ja mokomaa koitin aina kaikin tavoin piilotella ja salaa jopa sabotoida. Kulunut säkkituoli heivattiin ensimmäisenä sängyn taakse piiloon varsinkin kun meille oli tulossa vieraita (kuvitelkaa sellainen rispaantunut tekonahka, joka oli vielä ihan jäätävän värinen!). Pari vuotta sitten mitan tullessa täyteen päätin että nyt lentää säkkituoli parvekkeelta, tai sitten sille tehdään jotain. 

Niinpä ostin perus lakanakangasta, josta leikkasin kaksi neliön mallista (90x90 cm) palasta. Ompelin palaset reunoista tyynyn mallisesti yhteen jättäen pienen aukon yhdelle sivulle. Vanhasta säkkituolista kaadettiin styrox-täytteet tyynyn sisään, jonka jälkeen ompelin aukon kiinni. Tein pari senttiä suuremman neliön myös verhoilukankaasta, johon ompelin yhden sivun mittaisen vetoketjun. Näin päällinen olisi helposti irroitettava ja pestävissä, jos se likaantuisi. No kangashan meni sittemmin pilalle pesukoneessa, joten päädyin tekemään myöhemmin eri kankaasta uuden tilalle. 










Näin kevään kynnyksellä on alkanut tehdä mieli vähän väriä. Harmaata puskee joka tuutista muutenkin. Ajattelinkin käydä kuikuilemassa, josko päällistä varten löytyisi jokin pirtsakamman sävyinen tai hauskan kuosinen kangas. Vaihteluhan tunnetusti virkistää. 


-T

2/22/2016

Shake it like a Polaroid picture





Polaroid kuvissa on sitä jotakin. Sellasta mageeta old school tunnelmaa. Kun postiluukusta kolahti Printic:in oranssi pieni kirjekuori, en pystynyt olla hyräilemättä OutKastin Hey Yaa! Tämäpäs kävi näppärästi. Olin vajaat pari viikkoa aikasemmin ladannut aplikaation iphoneen, valinnut puhelimen syövereistä muutaman kymmentä kuvaa ja näppäillyt tilauksen. Ja nyt sain pläräillä otoksia hyvälaatuisina polaroidversioina. Hintaa toimituksen kanssa alle 15 euroa. Katselin että lafkan valikoimista löytyi myös supersöpöjä minikokoista kuvakirjoja, kalentereita ja muuta kamaa.

Alunperin tilasin kompaktin kokoisia kuvia albumiin pistettäväksi ja ystävänpäiväkorteiksi, mutta koska mieli tekikin nyt tuijotella niitä enemmänkin, hetken mielijohteesta lätkäisin osan korkkiseen ilmoitustauluun. Eihän noita raaski piilottaa. Täytyy vielä funtsia josko esillepanoon keksisi jonkun vielä kivemman ratkaisun. 

Siisti homma aplikaatiossa on, että tilausvaiheessa pystyy syöttämään saajaksi vaikka ystävän osoitteen. Kuinka ihana päivän piristäjä oliskaan saada yllärinä himaan nippu spessuja kuvia jostain tärkeestä ihmisestä, upeesta paikasta tai ikimuistoisesta hetkestä? Päätin samalla testata tuonkin.






-T

2/19/2016

OKAY LET'S DO THIS


Huh heijaa. Meidän huushollissa jyllää joku pirun flunssapöpö, joka viime viikolla pisti pojat sängyn pohjalle, ja tällä viikolla on koittanut sitkeästi ottaa uhrikseen meikäläisen. Oon sanonut että kun on äiti ja yrittäjä, niin ei vaan yksinkertaisesti kerkeä olemaan kipeenä. Niinpä oon tässä hoitanu duunit ja kotihommat kunnialla buranan, vitamiinien ja milloin minkäkin doupin alaisena, ja lösähtänyt iltaisin sänkyyn enemmän tai vähemmän raatona. Arvata saattaa ettei energia ole riitänyt mihinkään ylimääräiseen puuhasteluun, vaikka mulla olis ollut miljoona keskenerästä juttua tekemättä.


Mutta kipeäksi en nyt oikein jouda. Hitto kun on jännää -mulla alkoi koulu! Mua kun on noi kuvaushommat aina kiinnostelleet kovin, ja joskus muinoin oon valokuvausta vähän jo opiskellutkin, niin nyt sitten toteutan yhden haaveeni ja lähden opettelemaan pikkusen lisää. Tää on juttu jonka oon halunnut kauan toteuttaa, ja johon ei oo koskaan oikein ollut sopivaa rakosta. En tiedä onko nytkään, mutta päätin vain että nyt mä sen teen.

Koulua käyn oman duunin ohella (jota pikkusen nyt vähennän) ja siihen liittyviin tehtäviin täytyy myös tietenkin varata oma aikansa. Koko päivän Paola Suhosen luentoa inspiraatiosta (se nainen on kyllä itse yks kävelevä inspiraatio ja taiteellisin henkilö jonka olen koskaan tavannut!) haltioituneena kuunnelleena, tässä puhkuu intoa niin että flunssatkin unohtuu. Täytyyhän elämässä uskaltaa tehdä asioita joista haaveilee ja unelmoi. Ja mikä voisi olla parempi 30-vee lahja multa mulle, kuin kehittää itseään ja omaa osaamistaan?


-T


2/14/2016

DIY Car Table


En tiedä mistä moinen idea/leikki oli juolahtanut pikkumiehen päähän, mutta meillä rämisteltiin pikkuautoilla pitkin pattereita, heti kun silmä vältti (sori vaan naapurit). Olin ajatellut lastenhuoneen olevan liian snadi pöydälle, mutta tarpeen kasvaessa kuitenkin päätin moisen hankkia ihan kokeiluun, kunhan vain saisin kolistelun ja mökäämisen minimoitua. Passelin kokoinen lastenpöytä löytyi ikeasta ja vanha Artekin "tarhajakkara" torista. Jotta pöydän käyttötarkoitus ei jäisi poitsulle epäselväksi, leikelin siihen dc-fixistä autoradan.







Aloitin radan teippailun jo joskus joulukuussa, mutta tietöiden valmistuttua muu rakentelu jäi kesken. Sehän ei kundia kuitenkaan haitannut, vaan autopöytä on ollut heti alusta saakka ahkerassa käytössä. Nyt sain vihdoin talot ja muut yksityiskohdat piperrettyä valmiiksi, niin kehtasin kuvailla mestoja tännekkin. Ehkä tonne muutamat tönöt vielä pystytetään. Autot on pysyneet ihan kivasti pöydällä ja pattereiden kolistelu vähentynyt huomattavasti. Dc-fix on kyllä näppärä keksintö. Tarra pysyy älyttömän hyvin kiinni ja pinta kestää hyvin kolhuja (tätä pöytääkin on nyt hakattu autoilla sen pari kuukautta), eikä poistamisen jälkeenkään jätä jälkiä.

Ja hei superia Ystävänpäivää kaikille! Etenkin omilleni <3


-T

2/08/2016

SHORT GIRL PROBLEMS


Kellekkään muulle tuttu näky? Mä tässä funtsin sellasta juttua, että en oo varmaan koskaan tainnut ostaa farkkuja ilman, etten olisi joutunut niitä edes hitusen lyhentelemään. Pätkäisy käy mulle ruutiinista, eikä siinä kauan nokka tuhise. Mittaan, leikkaan ja hurautan koneella. Suosin yleensä Dr. Denimin pöksyjä, sillä ne on niin hiton mukavat, kestävät ja kaikille istuvat "putkimalliset" jolloinka farkkujen malli ei kärsi, vaikka niistä lyhentäisi parisen kymmentä senttiä.

Joskus nuorempana koin pituuteni (vai lyhyyteni?) kovin masentavaksi ja kipsuttelin päkiät kipeinä korkkareilla muutamien lisäsenttien takia. Iän karttuessa alkoi olla kivaa olla lyhyt mimmi. Vaikka en yletykään keittiön kaapeille tai kaupan ylähyllyille ilman jakkaraa, ja joskus mulle puhutaan kuin lapselle, ja joudun välillä huitomaan liukuovien edessä ilmaa sekä lyhentämään farkkuni, on ihan ok olla 153cm.








Farkut H&M ALE-löytö 7e


Ja näistä pätkäisin ihan tarkotuksella nilkkapituiset, koska mun puolesta nyt vois alkaa kevät! 


-T





2/04/2016

Pukujahdissa


Yllättävän moni tuttuni on heittänyt mua kysymyksellä, meinaanko tehdä hääpukuni itse. Enhän mä nyt hääpukua voi, tai edes osaa... Tai no myönnettäköön että vähän kyllä leikittelin ajatuksella, mutta järki sanoi muuta. Täytyi siis ruveta mekkojahtiin. En tiedä ottaisiko sen plussana vai miinuksena, että tiesin melkeimpä tarkalleen millaisen puvun haluan. Oikeastaan oon tiennyt sen varmaan aina. Disneyn prinsessoja kovasti lapsena ihailleena on mulle jäänyt tietty mielikuva tietynlaisesta tylliunelmasta. Mutta mistä moisen löytäisin?


Yksi sovittamani ihanuus, joka ei tietenkään ole se ostamani







Puvun hankkiminen Suomesta tuntui turvalliselta ja reilulta ratkaisulta. Aluksi ammentelin netistä tietoa ja aloin listata potentiaalisia liikkeitä, joiden valikoimat kolusin läpi. Ei näkynyt unelmamekkoa. Mites Virosta? No sielläkään ei hääpuljujen sivuilla mikään oikein säväyttänyt.
Hairahdin jopa katselemaan kiinalaisten tehtaiden valikoimaa, joista muutaman upean kuvan bongasin. Voiko noin halvalla saada hyvää? Olisiko mekko kuitenkaan sellainen kuin kuvassa ja materiaali ihan kamalaa? Kauhutarinoita kuulleena hylkäsin tämänkin vaihtoehdon.

Ajatus mekon teettämisestä alkoi tuntua melkein ainoalta vaihtoehdolta ja aloin googletella ompelijoita. Pari viikkoa sitten yhden duunipäivän päätteeksi päätettiin yhden kaasoni kanssa poiketa extempore-kaynnillä Kasarminkadulla sijainneessa Meccossa. Halusin kokeilla muutamaa ihan täysin eri mallista pukua, kun paikan päällä kerran oltiin. Olihan se aika maaginen tunne toi hääpukujen sovittelu. Ensimmäinen puku päälläni hihkuin hölmistyneenä "Mä meen hei naimisiin!". Joo-o nyökytteli kaaso ja myyjät. "Kun huomaat hymyileväsi, tiedät löytäneesi sen oikean". Yllätyksekseni kaikki sovittamani puvut näytti mun päällä tosi hyviltä ja olin yhtä kestohymyä, mutta kun sain päälleni melkein sen mallisen josta olin unelmoinut, todettiin että kyllä se on se mun puku. "Melkein" tarkoittaa sitä että koko, malli ja habitus olivat oikeat, mutta pukuun täytyisi tehdä vielä muutoksia. Puku oli sen verran hyvässä alennuksessa, että se oli suorastaan pakko ostaa. Niinpä sitten kiikutin sen kotiin ja aloin suunnitella tuunausprojektia.


Pukuun piti vielä löytää sopivat pitsit ja kankaat. Pää meni pyörälle kaikkien tyllien, satiinien ja hörhelöiden keskellä. Miksi valkoisen sävyjä pitää olla niin montaa erilaista, ja mikä niistä olis sopivin juuri mulle? Häät on heinäkuussa jolloin oletan (ja toivon) olevani suhteellisen päivettynyt. Näyttääkö se kaikista kirkkain ja puhtain valkoinen hölmöltä ruskettunutta hipiää vasten? Myöskin kaikki kellertävät kermanvalkoiset sai mut nyrpistelemään nenääni. Vaiheilujen jälkeen löytyi ehkä se kultainen keskitie.

Varsinkin yläosa menee aikamoiseen remonttiin, joten päätin viedä puvun ammattilaiselle ommeltavaksi. Tää on kuitenkin sen verran tärkeä juttu, että haluan sen olevan just eikä melkein. Nyt sitten odotellaan. Ja odotellaan. Ja odotellaan. Enhän mä malta odottaa että puku on valmis! Toisaalta ihan hyvä ettei se ole meillä kotona vaatehuoneessa roikkumassa..

Kaasojeni sanoja lainaten ja mut tuntien, olisi ollut ihan sama vaikka olisinkin löytänyt valmiiksi mieleiseni puvun, olisin silti keksinyt siihen jotain muutoksia ja tuunattavaa. Se on vaan niin mua.


-T


2/01/2016

Koruhenkari








Innostuin vihdoin nikkaroimaan makkariin uuden korutelineen. Homma on oikeestaan ollut todo-listalla varmaan jo vuoden päivät ja nyt sen sain aikaiseksi. Ei tähän kyllä harakan kaikki korut todellakaan mahdu, mutta edes osa niistä pysyy kivasti järjestyksestä. Loput voikin sitten tonkia sellasesta suuresta ketjujen sekamelskasta.




Tarvikkeena siis ihan perus puinen henkari, muutama naula, vasara ja valkoista maalia. Mittasin ja merkkasin pisteillä aluksi naulojen paikat noin 6cm välein, ja naputtelin kiinni. Homma piti hoitaa aika hellällä kädellä, ettei puu lähde halkeamaan. Pyöreään alustaan oli muuten yllättävän hankala saada naulat hakattua suoraan, mutta pääasia että sojottavat edes suunnilleen samaan suuntaan. Lopuksi sutaisin valkoisen maalikerroksen koko hökötykseen, niin naulat sulautuivat paremmin ympäristöön.





Kivan simppelihän tästä tuli. Vielä kun löytäisi tohon alle sen vanhan kuluneen 50- tai 60-lukulaisen lipaston. Oon nyt ihan ryhdistäytynyt etsinnöissä, mutta se oikea antaa nähtävästi vielä odotuttaa itseään.


-T