10/11/2015

Keisarin uudet vaatteet


Kirjahylly olohuoneessa on sivistyskodin merkki? No siitä en tiedä, eikä meillä kauheesti niitä kirjojakaan ole, mutta uutta hyllyä oon tiiraillut jo tovin olohuoneeseen yhden vitriinikaapin tilalle. Etsinnöissä oli sironmallinen, keveä ja ajaton hylly, ja punnitsin eri vaihtoehtoja String systemistä Elfa-järjestelmään. Lopulta hommasin torista puoli-ilmaisen vanhan Lundian tikashyllyn. Ilmoituksen kuvassa se näytti olevan vähän kulunut, mutta pienellä vaivalla pelastettavissa. Livenä mokoma olikin ihan jäätävässä kunnossa. En tiedä mikä näissä toivottomissa tapauksissa vetää mua puoleensa, kun päätin taas ottaa haasteen vastaan pistää hyllyn kondikseen. Tikkaissa oli reikiä, nauloja ja niittejä, hyllylevyt lommoilla ja puu vähän halkeillut (ja aika päheen sivukankaankin oli joku siihen niitannut). Jos olisin maalannut hyllyn, olisi hiomisessa ja tasoittelussa aivan ollut kauhean sotkuinen urakka, ja kuivuminenkin olisi vienyt oman aikansa. 





Vaikka täyspuulle suosittelenkin ensisijaisesti maalaamista, hetken pohdinnan jälkeen päädyin päällystämään hyllyn dc-fix kontaktimuovilla, joka oli tässä tapauksessa järkevämpi (vaikkakin vähän tyyriimpi) vaihtoehto. Ei hiontapölyä, ei maalin roiskeita, ei kymmentä eri vaihetta ja kuivumisen odottelua. Yllättävän näppärästi homma menikin, vaikka olihan tossa pieni duuni. Päällystelin aina yhden hyllyn kerrallaan silloin tällöin, joten homma ei tuntunut lainkaan urakalta.

Pinta on tasainen ja kestävä, eikä kalvon läpi näy ollenkaan pahasti vanhat kolhut ja ruhjeet, vaan puun syyt kuultavat kauniisti. Reunatkin asettuivat suht siististi, eikä muovi repsota juuri mistään. Erityisesti tykkään lopputuloksen tasaisen mattaisesta pinnasta joka on helppo puhdistaa.





Hyllylevyt ja sisältö eivät tosin ole vielä löytäneet oikeita paikkojaan, sillä kiireessä vaan mäiskäsin tavarat edes jotenkin paikoilleen. Täytyy sitten järkkäillä ajan kanssa. Tää tuli oikeastaan sen uuden sohvan kaveriksi. Ja tää juontaa juurensa myös siihen ketjureaktioon, josta oon aikaisemmin höpöttänyt; vaihdat huoneesta yhden huonekalun, sitten huomaat ettei joku muu enää sovikkaan siihen, ja lopulta huomaat pistäneesi melkein koko sisustuksen uusiksi. No mutta, miltäs näyttää?


-T

8 kommenttia :

  1. Hyllystä tuli todella hieno - tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin verrattuna alkuperäiseen xD

      Poista
  2. Anonyymi10/12/2015

    Tosi raikkaan näköinen lopputulos! Hei mistä mistä on toi lamppu ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lamppu on Granitista :)

      Poista
  3. Mielettömän hieno!!! Niin raikas ja siisti! Eipä olisi tullut itselle mieleen tuo kalvo vaikka sillä tullut kaikkea kivaa päällystettyä ja askarreltua. Mutta toisaalta tykkään kyllä kovasti myös maalaamisesta, roiskeineen kaikkineen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kiitti! Ja sama täällä, maalaaminen on kyllä kans niin kivaa puuhaa!

      Poista
  4. Hyvä muutos ja hyvä materiaalivalinta! :) Hylly astui kyllä tälle vuosikymmenelle muutoksen myötä. Ja hyvin oot "mäiskätty tavarat" hyllyyn, minä kun katoin, että on kivasti stailattu tavarat paikoilleen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun niitä on tässä muutamat päivät katsellut, alkaa silmä tottumaan niin että en enää keksinytkään uutta järjestystä hyllylle. Hyvä mäiskäys!

      Poista