7/08/2015

Jalkoja vaille valmis


Voi tätä mä oon kuulkaas odottanut kun kuuta nousevaa! Oon pitkään haavellut rouheasta lankkumaisesta ruokapöydästä ripauksella industrial-henkeä, ja kohta se komeilee meidän keittiössä.





Etsin pitkään ja hartaasti (ja turhaan) tarpeeksi leveää ja paksua koivulankkua, joista pöytälevyn voisi rakentaa, joten lopulta päädyttiin kolmeen leveään liimapuulevyyn, joihin saatiin vanhahtava lankkumainen ilme antiikkivahalla. Jalkaosa on terästä, ja valmiina ostettu - tosin sekin lähti tuunattavaksi, sillä väri on väärä ja jaloista täytyi lyhentää muutama sentti. Kohta päästäänkin jalkojen maalaushommiin ja kasaukseen, jonka toivoisin tapahtuvan mahdollisimman pikaisesti, sillä ollaan tässä kohta viikon päivät sinnitelty ilman ruokapöytää (näyttääpä muuten tyhjältä ja avaralta, kun keittiön lattialla komeilee vaan kasa tuoleja!).

Mä jo täällä suunnittelen ensimmäisiä ruokapöytäbileitä..


-T


10 kommenttia :

  1. Anonyymi7/09/2015

    Hei! pöytä on ihana idea, mutta pakko sanoa tuosta antiikkivahasta se että itse laitoin sitä yhteen lipastoon ja se on aika karsea jos sattuu vesipisaroita siihen jäämään (muuttuu valkoiseksi) ja jos joutuu pyyhkimään rätillä (niinkuin ruokapöytää luulisi joutuvan :) ) niin se vaha lähtee siihen rättiin! Itse ainakin olen todella pettynyt tuohon (laitoin tuota samaa) mitä minulle rautakaupassa suositeltiin! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, ne meinaa suositteli tota myös mulle. Mua rupes jo vahaus vaiheessa vähän epäilyttämään, ja muutaman päivän kuivumisen jälkeen sudin varmuuden vuoksi päälle vielä läpikuultavan kalustelakan. Nyt ei ainakaan rättiin jää pyyhkiessä mitään, joten toivon mukaan lakka suojaa sen verran pintaa :)

      Poista
  2. On kyllä makea! Minkä paksunen sulla toi levy on? Mulla on ollut mietinnässä ikilevy ja filmivaneri, mutta aikas ihana tulis tuolla levylläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levy on 4 cm paksua. Ohuempikin olis riittänyt, mutta halusin oikeen kunnon jykevän pöydän, joten valitsin paksumman. Eipähän lähde taipuilemaan niin helposti. Tää liimapuulevy on suht pehmeetä puuta, mutta kolhut ja naarmut on tähän yksilöön vaan tervetulleita! :)

      Poista
  3. Anonyymi7/10/2015

    Itselläni on "suunnittelussa" kasata pöytä terassille. Nuo valmiit kalusteryhmät kun näyttävät omaan silmään, no, niin valmiilta. Haluaisin enemmän sellaista "eriparista" ilmettä. Sopivaa materiaali pöytälevyksi olen myös hakenut. Ulkoilma tuo hakukriteereihin vähän lisähaastetta. Vaikka siis sateelta suojassa, niin kosteassa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kävisköhän siihenkin tollanen liimapuulevy? Siihen vaan sitten joku kosteudelta suojaava pintakäsittely?

      Poista
  4. Mahtava toteutus! Ja tuota vahaa olen käyttänyt itsekin. Tosin en juurikaan sellaisissa paikoissa (vielä) joita usein pyyhittäisiin. Hyvä tietää, että kannattaa lakkailla päälle jos sellaisille pinnoille sitä käytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mistä noista tököteistä tietää, ellei ole aikaisemmin kokeillut :D Tässä tapauksessa ei tosin haittaa vaikka väri vähän kuluisikin!

      Poista
  5. Hei! Onko kyseessä väritön antiikkivaha vai joku värillinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värillinen vaha, mutta sävyä en muista :)

      Poista