6/01/2015

Muutama kesäherkku






Lauantaina grillailtiin isolla porukalla meidän mamman siirtolapuutarhamökillä. Safkaa oli paljon ja kaikki ihan överihyvää, mutta pari ihanaa herkkua saivat erityistä kiitosta vierailta, joten pistetään tietysti jakoon tännekkin.




Mojitot


No eihän tässä juomassa mitään järin uutta ja ihmeellistä ole, mutta tuo raikas kesäinen drinkki maistui erityisen hyvältä nautittuna pilttipurkeista. Aperitiivi-laseina toimineet purkit herättivät kovasti hilpeyttä ja kehuja.

Mojito (yhteen drinkkiin)
pieni kourallinen mintunlehtiä
 lime lohkottuna
2 tl ruokosokeria
4 cl vaaleaa rommia
noin 1 dl hiilihapollista kivennäisvettä
jää(murskaa)

Lohkoa lime ja laita lasiin sokerin ja mintunlehtien kanssa. Survo kevyesti niin että limeistä irtoaa mehu. Kaada sekaan rommi ja sekoita hyvin. Lisää päälle jäämurska ja lopuksi vissy.







Pekoni-parsat

Tähän herkkuun tutustuin pari vuotta sitten kun oltiin kamujen luona grillaamassa, ja sen jälkeen ruoka onkin jäänyt vakkari grillattavaksi. Nää on niin maukkaita, että hupenivat lautaselta jo ennen kuin kerkesin ottaa kuvaa valmiista yksilöistä.

Pekoni-parsat
parsaa
pekonia

Huuhtaise parsat ja napsauta pois kova pala varresta. Kierrä pekoni tiukasti parsan ympärille. Grillaa niin että parsa pehmenee ja pekonista tulee rapsakka. 




Siannahka sandwitch kimchillä ja flank steakilla

  Että mitä? No eräs kokki-ihminen taituroi varsin työlään mutta maukkaan alkupalan, joka ei tosiaankaan ollut ihan yhtä simppeli homma kun noi aikaisemmat. Siannahkaa keitettiin ensin sokeri-suola vedessä pari tuntia, kuivatettiin uunissa 24h ja friteerattiin öljyssä 190 asteessa. Lopputulos oli erittäin rapsakka ja rouskuva, enkä olis ikinä arvannut syöväni possua, jos en olisi sitä tiennyt. Kimchissä oli juuri sopivasti potkua ja makua (täytyypä kysästä sen ohjetta!) ja flank steak heitettiin paistumaan suoraan tulisten hiilien keskelle, jonka jälkeen se leikattiin ohuiksi siivuiksi.

Ja syötiinpä vielä jälkkäriks siannahkaa tummalla suklaalla päällystettynä.

Yks siistempiä kesäjuttuja on kyllä grillaaminen, eikö?


-T

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti