6/29/2015

Muutama fiilistelyn aihe!













Lagerhausin nettikauppa
Vihdoin lafkan ihania tuotteita voi tilata suoraan kotisohvalta käsin. Voin kertoo että aamupuuro maistuu pikkasen paremmalta kaktus-kiposta! 





 Pintos B'Staurant
Sörkan suunnilla suhteellisen paljon liikkuneena ja alueen ravintoloita ahkerasti kolunneena voin vain ihmetellä miten tää on mennyt multa ihan ohi? Tai siis mä oon vaan mennyt ohi! No enpä mene enää astumatta sisään. Ihanan pieni ja siisti Thaikkurafla, josta saa ihan oikeaa Thaimaalaista ruokaa (tuntuu että nykyään monessa mestassa tuputetaan vaan halpaa mautonta buffetmättöä). Paikassa on vain neljä pöytää ja ruokalista löytyy seinältä. Juttuna on että mitään ei paisteta, vaan kaikki ruoka valmistetaan hauduttamalla tai höyryttämällä. Safka on tuoretta ja jotenkin niin freshiä! Palvelu on ystävällistä, ruoka maistuvaa ja hintalaatusuhde erinomainen. Uus leppari!






Vege! -tuoreita makuja kotikeittiöstä
Ensimmäinen keittokirja pitkään aikaan, joka sai mut ihan pauloihinsa (meikäläinen jäi tossa kirjan uumeniin niin koukkuun, että unohdin itse mennä laittamaan ruokaa). Reseptit on simppeleitä ja sopii muillekkin kuin kasvissyöjille. Ruoka on hyvää tuoreista raaka-aineista valmistettua kotiruokaa, vivahteina itämeren ja välimeren makumaailma. Plussana kauniit isot kuvat. Sormet syyhyis testaamaan melkein koko opuksen reseptit läpi. Tässä yksi kirjasta napattu pesto-ohje!




Tää lähtis nyt Tallinnaan! 
Joo taas. Mun Tallinnassa ravaaminen alkaa olla jo vitsi lähipiirin keskuudessa. Tällä kertaa pienempi mies jää pois matkasta, ja me lähetään sen isomman kanssa parin päivän reissulle ihan kahestaan. Hyvää ruokaa, vähän shoppailua, hemmottelua ja sen sellasta. Tätä mä ehkä fiilistelen eniten!


-T


4 kommenttia :

  1. Voi miten ihania noi astiat! Ja kiitos raflavinkistä, en oo itsekään huomannut tuollaista paikkaa. Pitää käydä joku päivä testaamassa. :) Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vaan! Noita kattelin jo yhdellä Tukholmanreissulla, ja jälkeenpäin harmittelin kun ei tullut ostettua. Ja ehdottomasti kannattaa käydä toi ravintola testaamassa! :)

      Poista
  2. Meillekin vois tilata satsin noita astioita,niin symppiksiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä on! Itse harmittelin kun en tilannut enempää. Täytyy ehkä tehdä uus tilaus.. x)

      Poista