6/07/2015

11 asiaa, joita et tiennyt minusta!


 Anni heitti mua blogihaasteella. Tässä siis 11 asiaa joita ette ehkä tiennyt meikäläisestä!


1. Ennen mammalomalle jäämistäni panikoin ja voivottelin, kuinkahan oikein saisin kotona aikani kulumaan. Työ kun on aina ollu mulle se ykkösjuttu. Oltiin duunissa varmoja, että tuun palaamaan töihin varsin nopeasti. Toisin kävi. Mä oon nauttinut äitiyslomasta ja kotona hengailusta niin paljon, että päätin vielä jäädä hoitovapaalle äitiysloman päätyttyä. Aika on mennyt niin törkeän nopeesti ja tuntuu että oon keksinyt niin paljon kaikkea puuhaa, että välillä oon aivan yli kiireinen. En oo ikinä ollut lorvija-tyyppi, mutta nyt oon oppinut nauttimaan myös niistä kiireettömistä koko päivä yökkärissä-päivistä. Äitiyden myötä oon saanut elämääni ison kasan uusia ihmissuhteita, joista osa on lähentynyt jopa ystävyydeksi asti. Aika ei todellakaan käy pitkäksi kun on loistoseuraa aina tarjolla ja kasa projekteja jonossa.

2. Vihaan johtoja, epämääräisiä paperipinoja ja sotkuista tiskiallasta. En kyllä usko että kukaan noita rakastaa, mutta mut ne saa aina huonolle tuulelle. Mikään ei oo ärsyttävämpää kuin alottaa ruuanlaitto silloin kun tiskialtaaseen on jätetty haisevaan veteen "likoomaan" jotain. Murrr..


3. Kaupassa käydessä mulla menee ehkä liian kauan aikaa valitessani rehuja. Mun on aina löydettävä joukosta se paksuin basilika-puska, ja saatan käydä tusinan läpi ennen kuin löydän sen oikean. Jos joku siitä vierestä vaan nappaa yrtin sen enempää katsomatta, myhäilen mielessäni että toi sai varmaan tosi laihan yksilön..



4. Äidiksi tulon myötä musta kuoriutui jonkin sortin lastenvaunuhullu (oon jopa samalla nimellä kulkevassa fb-ryhmässä..), ja ehdin vaihtaa rattaita kolme kertaa, ennen kuin olin täysin tyytyväinen. En olis ikinä kuvitellut menettäväni yöunia rattaiden takia. Sittenhän oli pakko saada myös matkarattaat ja niihin vielä kaikenlaista lisähärpäkettä. Huomaan myös bongailevani ja tsekkaavani muiden rattaita bussissa tai kadulla..



7. Rakastan vesimelonia. Kesällä sesonkiaikaan saatan ostaa kolmekin palloa kerralla (kohtaan 4 liittyen, rattaat pitää olla sellaset joilla näiden roudaaminen onnistuu vaivatta). Oikean yksilön valitsemiseen menee myöskin tovi (liittyy kohtaan 3), sillä tutkin ne tarkkaan ja koputtelen niitä. Silloin kun pinta on kimmoisa ja meloni "kaikuu" kivasti koputtaessa, se on yleensä paras ja sopivan rapsakka.

8. Mun lempi makeinen on varmaan aina ollut Petz-karkit. Siis ne pienet valkoiset jotka laitetaan siihen muoviseen hahmovempaimeen. Sitä vempainta en omista, mutta pystyn tuhoamaan monta pötköllistä karkkeja muutamassa minuutissa.

9. Oon mestarihukkaaja, joka ei oikein sovi yhteen sen kanssa että hermostun nopeasti jos en löydä jotain tavaraa.


10. Vihasin nuorempana mun pientä narikka-nenää, jota oli kovin vaikea piilottaa. Saatoin laittaa siihen yöksi teipin tai pyykkipojan (kivat painaumat..), jotta nenänpää ei sojottaisi hyppyrinä ylöspäin. Haaveilin salaa sellasesta kreikkalaisesta kyömynenästä. Vanhemmiten me ollaan tultu sinuiksi nenän kanssa, ja nykyään se on persoonallinen piirre joka kuuluu mun naamaan.

11. Oon käynyt autokoulun inssin kolme kertaa, mutta mulla ei vieläkään oo korttia. Tästä on aikaa kohta 10 vuotta, ja sain siitä niin kauheet traumat ja ahdistuksen, joten tulin siihen tulokseen että ehkä sillä on joku tarkoitus, ettei meikäläinen oo tuolla muitten seassa suhailemassa..

Näitähän olis keksinyt vaikka kuinka paljon lisää, mutta nää tuli mieleen ensimmäisenä. Jaaa seuraavana vastaukset Annin kysymyksiin:

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Duunin Beatissa-blogi perustettiin, koska haluttiin jokin paikka minne jaetaan meidän liikkeen kuulumisia ja töitä. Tämän blogin taas aloitin, koska eiks aktiivisen äitiyslomalaisen kuulu pitää omaa blogia? :D No siis tuntui että pitää saada jokin oma mesta, jonne pääsee höpöttelemään ja tää tuntuu jotenkin mun jutulta.

2. Äänestitkö menneissä eduskuntavaaleissa, jos et, miksi?
Kyllä.

3. Paljasta nolo tv-sarjarakkautesi!
Hmmm. Tällä hetkellä se on varmaan Late lammas, jota toi pikkujäbä kovasti kattelee. Sitä jää tuijottamaan siinä sivussa ihan vahingossa.



4. Mikä on ruokabravuurisi?
Vaihtelee vaihtelee! Teen aika pirun hyviä Vietnamilaisia kesärullia. Oon muuten lupaillu parille kamulle tehä niistä postausta, joka roikkuu tuolla luonnoksissa...

5. Mikä on suosikkikesäaktiviteettisi?
Lasketaanko auringon palvonta aktiviteetiksi? Oon tosi kehno uimari, mutta osaan tehdä vedessä tosi hienoja temppuja.

6. Lempikirjasi ja miksi?
Huumorilla höystetyt romanttiset höpöhöpö-kirjat on mun mieleen. Sophie Kinsellan himoshoppaajat ja muut on ihan parasta lomalukemista!

7. Missä näet elämäsi 5 vuoden päästä?
Nyt on tosi vaikee. Mulla on aina ollut kauheesti suunnitelmia ja haaveita tulevaisuudelle, mutta tällä hetkellä tuntuu, että elämä on vähän niinku tässä ja nyt. Sitten on varmaa taas päästy kunnolla työelämään kiinni ja muutettu kenties pikkusen isompaan asuntoon.



8. Mikä asia tuo aina ja varmasti hymyn huulillesi?
Yhden pienen ihanan pojan hymy.

9. Kuka on ammatillinen esikuvasi?
Guido Palau



10. Parasta kesässä on...
Aurinko, mansikat, valoisat illat, paahtunut hipiä, ihmisten iloisuus, kuuma asfaltti, ulkona syöminen, paljaat varpaat, sateen jälkeinen tuoksu ja melkein kaikki paitsi ötökät.. 

11. Suosikkihuulipunasi?
Oon aika huono käyttämään huulipunia, varsinkin nykyään. Ostin jokin aika sitten ihan täydellisen punaistakin punaisemman Chanelin Rouge Allure Velvet 337 huulipunan, jota innostun sutimaan aina silloin tällöin jos pääsen yksin ihmisten ilmoille. 

Haasteen pistän eteenpäin EmmilleSarallePauliinalle ja Pajulle

Tässä mun kyssärit haastetuille:

1. Parasta äitisi tekemää ruokaa on..
2. Jos pitäisi muuttaa ulkomaille, maa/kaupunki olisi..
3. Ärsyttävin luonteenpiirteesi?
4. Tekemättä oleva projekti jota et millään saa aloitettua?
5. Ihailen sellaisia ihmisiä jotka..
6. Mitä sanoisit nyt 15-vuotiaalle itsellesi?
7. Jos saisin hengailla kenen tahansa julkisuuden henkilön kanssa yhden päivän ajan, kenen?
8. Hulluin tempaukseni ikinä?
9. Kolme seuraamaani lempparia instagramissa?
10. Perus aamiaiseni?
11. Haluaisin osata..

-T

2 kommenttia :

  1. Hah, voi eei toi kymppikohta! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nenä-viha oli kamalaa aikaa :D

      Poista