12/31/2014

Kalenteri 2015


Taidan olla tässä asiassa pikkusen vanhanaikanen, mutta en oo ikinä oikein oppinu käyttämään puhelimen kalenteria. Oon kyllä aika-ajoin yrittänyt tehdä merkintöjä sinne, mutta äääh menee hermot kun en ikinä löydä sieltä mitään. Ihan kun hahmottaisin asiat paremmin kun ne on paperilla ja olen ne itse sinne käsin kirjoittanut. Takaraivossa vaanii myös pelko siitä, että merkinnät häviävät itsestään jos kännykkä sekoaa.. 

Käytössäni on siis paperikalenteri, ja tajusin hetki sitten että vanhasta sellaisesta loppuu sivut kesken. Nopeesti uutta etsimään siis! Tarpeeksi sievää, selkeää, mutta silti kompaktia yksilöä ei tähän hätään löytynyt, joten nappasin jostain kauppareissulta "hätävarakalenterin" ja ajattelin että siirrän merkinnät sitten kun nään jossain kivemman (mun kalenterin täytyy olla mahdollisimman pieni, mutta silti sellainen mihin pystyy kunnolla kirjoittamaan merkintöjä). Myöhemmin katselin ostamani kalenterin sisällön olevan selkeä, juuri sopivan kokoinen ja omiin tarpeisiini sopiva, mutta ulkopuoli kaipaili kipeästi väriä (tällä on tietysti merkitystä, sillä tulenhan katselemaan sitä seuraavat 365 päivää. Saattoi myös olla että tarvitsin jotain tekemistä, kun vietettiin poitsun kanssa maanantaina kotipäivää. Hyrrrrr -19 asteen pakkanen ei oikein houkutellut ulkoilemaan).



 Lueskelin lehtiä, josta sainkin idean. Mini-inspiskuvia ensi vuodelle! Leikkelin ensin kovemmasta pahvista suht symmetrisen kolmion, jota apuna käyttäen sain paloista saman kokoiset. Sitten sommittelin palaset kalenterin kansiin. En edes muista milloin oon viimeksi puuhastellut tällästä leikkaa-liimaa-askartelua.. Päälle vielä kontaktimuovit. Hah tulipas nostalgiset fiilikset muistellen yläasteen kirjojen kansien päällystämistä ja ilmakuplia!




Sisäkannet jäi vähän rumiksi semi ryppyisten kontaktimuovien takia (onneksi on vielä muutama vuosi aikaa harjotella ennen kuin kundi menee kouluun!), joten lätkäisin päälle palat liitutaulutarraa. Aattelin että siinäpä oiva paikka kauppalistalle tai muille ajankohtasille asioille. Hyvästi muistilaput! Nää olikin sitten vuoden viimeset askartelut.

Ihanaa uuttavuotta!

Tytti

4 kommenttia :

  1. Anonyymi1/01/2015

    Ihanan värikäs! Samaan tyyliin voisi tehdä vaikka taulun. Tosi hyvä idea myös toi liitutaulutarra :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa sama kävi itsellänikin mielessä kun noita palasia liimailin!

      Poista
  2. Oikein varteenotettava idea - ehkäpä joudun kopioimaan idean..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä hauskaa puuhaa! Siitä vaan näpertelemään :)

      Poista